keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Ei valmistu ei

Syvärituska on saavuttanut tänään kolossaaliset mittasuhteet. Olen tuskaillut eräiden keskeisten viitteiden kanssa reilut kaksi kuukautta tajutakseni, että ne löytyvät kirjastosta. Siis ihan tavallisesta kirjastosta. Sinne vaan pitää kävellä ja poimia kirjat hyllystä, vanhanaikaisesti. Hämmästyttävää, miten samalla kun olen oppinut kaivamaan yliopiston nettikirjastosta aineistoa, olen unohtanut, että siellä saattaa olla myös oikeita kirjoja. Tähän projektiin käyttämäni aika ylittää nyt reilusti 12 ov, ja paljon on tekstiä syntynytkin. Tähän mennessä olen kuitenkin vasta tehnyt sen verran työtä, että tajuan keksineeni pyörän. Se on nyt mind mappina työhuoneen lattialla ja olen tavallaan innoissani. Mutta riepoo! Ei tätä hommaa voikaan palauttaa, vaikka meinasin jo.

Ei kommentteja: