keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kevään odotus alkaa nyt!

Vaikka meilläkin on nyt mukavan luminen talvisää, aloin jo odottaa kevättä. Postiluukusta kolahti aivan pyytämättä ja yllättäen erään turkulaisen yrityksen siemenkatalogi. Oi onnea! Olen jo aloittanut tämän vuoden siemenhankinnat, ensimmäiset pusssit hankin ollessamme viikonloppulomalla Ranskassa. Batavia-salaatin ja erikoisten kurpitsojen siemeniä on kevättä odottamassa. Muuten, täytyykin muistaa olla liikenteessä oikeaan aikaan, sillä aikomuksena on vuokrata kaupungin ylläpitämä puutarhapalsta tänä kesänä. Mökkitontinkin kehitystä jatkanemme, mutta siellä on toistaiseksi pysyteltävä peruna- ja hernelinjalla, sillä maa vaatii vielä "vähän" kehittämistä, vaikka tuottikin kuvassa olevan nauriin. Mitähän jännää sitä tänä keväänä alkaisi kasvattaa?

perjantai 16. tammikuuta 2009

Saalis


Ajattelin keväällä vielä neuloa sukkia ennen kuin lämpimämmät päivät saavat minut hylkäämään neulepuikot. Kävin Helsingissä tutkimassa lankakauppoja samalla reissulla kun kävimme kuuntelemassa Kansallisoopperassa tulkintaa kuuluisasta Verdin aariasta Elephants Yeah. Tulin kotiin vaarallisen ison lankalastin kanssa. Kuvassa hankkimani sukkalangat. Vyyhdit etualalla ovat minusta ihanan värisiä, mutta miehen mielestä ne näyttävät keski-ikäisen naisen hatulta. Herra saa tietysti olla sitä mieltä. Hankin myös melko hankalasti neulottavaa Noron sukkalankaa, josta parhain jälki näköjään tulee neulomalla puikoilla 2-2,5. Auts. Eipä ole aiemmin tullut niin ohuilla puikoilla neulottua. Melkoista tikuttamista se on, saa nähdä kuinka kauan siihen menee vai meneekö hermot ennen kuin homma valmistuu.

torstai 15. tammikuuta 2009

Villatakki revisited


Laitoin sittenkin enemmän nappeja tähän villatakkiin, muuten ei olisi tullut pidettyä sitä. Sitäkin olisi entisellään kohdannut itäsaksalaisen kuulantyöntäjän paidan kohtalo: säilössä kaapin perukoilla. Ehkä kuulantyöntäjän paita pitäisi purkaa, siitä voisi tulla jotain käyttökelpoisempaa ja nätimpää.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Joulukuun luomukset osa 2: matto


Tässä on tilaustyönä syntynyt joululahjamatto vanhempien keittiöön. Toiveena oli matto, jossa on veden värit ja joka on vaikutelmaltaan yksivärinen. Onneksi kuteet olivat porukoiden vanhoja tekstiilejä ja toivottuja veden värejä oli sopivasti 2,5 m mittaiseen mattoon. Matto ei aluksi meinannut ottaa syntyäkseen, mutta yhdellä sukkulalla heitellen kuteita toistensa perään pääsin vauhtiin.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Joulukuun luomukset osa 1: sukat


Joulukuun sukkasatoa oli tänä jouluna siskon paketissa. Kokeilin toisenlaista kärkikavennusta näihin sukkiin kuin tavallisesti teen. Näissä nauhakavennus toimi kivasti eikä kärkeen tullut irvisteleviä kohtia. Sukan kärjistä tuli suipommat ja paremmin sopivat reunapitsiin.