keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kevään odotus alkaa nyt!

Vaikka meilläkin on nyt mukavan luminen talvisää, aloin jo odottaa kevättä. Postiluukusta kolahti aivan pyytämättä ja yllättäen erään turkulaisen yrityksen siemenkatalogi. Oi onnea! Olen jo aloittanut tämän vuoden siemenhankinnat, ensimmäiset pusssit hankin ollessamme viikonloppulomalla Ranskassa. Batavia-salaatin ja erikoisten kurpitsojen siemeniä on kevättä odottamassa. Muuten, täytyykin muistaa olla liikenteessä oikeaan aikaan, sillä aikomuksena on vuokrata kaupungin ylläpitämä puutarhapalsta tänä kesänä. Mökkitontinkin kehitystä jatkanemme, mutta siellä on toistaiseksi pysyteltävä peruna- ja hernelinjalla, sillä maa vaatii vielä "vähän" kehittämistä, vaikka tuottikin kuvassa olevan nauriin. Mitähän jännää sitä tänä keväänä alkaisi kasvattaa?

Ei kommentteja: