Ostin pari päivää sitten, siis ennen kuin kirjoitin aiemman tekstin liittyen kasvisyöntiin, lähikaupasta maksaa. Ehtaa tavaraa, ei mitään saarioistenmaksalaatikkoa, vaan raakaa maksaa. Olen aina pitänyt tietyistä maksaruokalajeista, varsinkin äidin jauhemaksapihveistä ja kaupassa sain inspiraation tehdä niitä. En ollut aikaisemmin tehnyt maksapihvejä kotona itse, mutta hommaan oli ryhdyttävä, koska olin ostanut jo raaka-aineet. Resepti löytyi Marttojen Penninvenyttäjän keittokirjasta, otsikon "sisäelinruokia" alta. Sisäelinruokia... Saan kylmiä väreitä, kun katselen listaa: munuaiskeitto, munuaisrisotto, keitetyt porsaankielet, verivanukas... En ole glomeruluksiin ja henlen linkoihin tutustunut koskaan lautasellani. Muistaakseni Martat ovat viimeaikoina päivittäneet kirjaa, tuo painos on silti vuodelta 2000, ei todellakaan mitään muinaishistoriaa.
Tuumasta toimeen. Perunat ja sipuli mössöksi, siihen lisätään jauhemaksa. Ostin maksan klönttinä, joten pakko jauhaa sekin sauvasekoittimella. Tuntuu vähän ilkeältä jo ennakolta. Sur rur sanoo kone, ja jotain tapahtuu ja iik! En pysty. Ihan pakko pyytää mies tekemään tämä, ei ole minussa sellaista vanhan ajan maatalonemäntää. Homma etenee sitten niin, että mies sotkee päällensä maksapihvitaikinaa ja lopulta paistan ihan onnistuneesti pihvit. Maku on yhtä hyvä kuin lapsuudenkodissakin, mutta mielikuvat raa'asta aineesta kummittelevat mielessä. Toivunko tästä?
Mieleen tulee Sinikka Nopolan kirjoitus Vanhat linnut keitetään kirjasta Miksi emme totu pystyasentoon. Hän kirjoittaa: "Raaka-aineiden kammoa tavataan eniten alle 40-vuotiaiden sukupolvessa. Lihaa ja kalaa syödään, mikäli joku toinen on valmistanut ne. --- Raaka-aineiden kammo on hiipinyt ihmisiin samaa tahtia kuin porraskäytävät ovat muuttuneet hajuttomiksi mikrouunien ansiosta ja muovikelmu on vaimentanut jääkaappien tuoksut. --- Maksa alkoi näyttää veriseltä vellovalta klöntiltä, eikä veren ostaminen kauppahallista enää ollut modernin ihmisen teko. Samaan aikaan kuolema siirrettiin sairaaloihin." Niinpä.
Tämänpäiväisestä huolimatta tai ehkä juuri siksi olemme jatkossa siirtymässä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ehkei ihan kasvissyöjiksi, mutta sinne päin. Tässä kumminkin perinteinen resepti.
Tuumasta toimeen. Perunat ja sipuli mössöksi, siihen lisätään jauhemaksa. Ostin maksan klönttinä, joten pakko jauhaa sekin sauvasekoittimella. Tuntuu vähän ilkeältä jo ennakolta. Sur rur sanoo kone, ja jotain tapahtuu ja iik! En pysty. Ihan pakko pyytää mies tekemään tämä, ei ole minussa sellaista vanhan ajan maatalonemäntää. Homma etenee sitten niin, että mies sotkee päällensä maksapihvitaikinaa ja lopulta paistan ihan onnistuneesti pihvit. Maku on yhtä hyvä kuin lapsuudenkodissakin, mutta mielikuvat raa'asta aineesta kummittelevat mielessä. Toivunko tästä?
Mieleen tulee Sinikka Nopolan kirjoitus Vanhat linnut keitetään kirjasta Miksi emme totu pystyasentoon. Hän kirjoittaa: "Raaka-aineiden kammoa tavataan eniten alle 40-vuotiaiden sukupolvessa. Lihaa ja kalaa syödään, mikäli joku toinen on valmistanut ne. --- Raaka-aineiden kammo on hiipinyt ihmisiin samaa tahtia kuin porraskäytävät ovat muuttuneet hajuttomiksi mikrouunien ansiosta ja muovikelmu on vaimentanut jääkaappien tuoksut. --- Maksa alkoi näyttää veriseltä vellovalta klöntiltä, eikä veren ostaminen kauppahallista enää ollut modernin ihmisen teko. Samaan aikaan kuolema siirrettiin sairaaloihin." Niinpä.
Tämänpäiväisestä huolimatta tai ehkä juuri siksi olemme jatkossa siirtymässä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ehkei ihan kasvissyöjiksi, mutta sinne päin. Tässä kumminkin perinteinen resepti.
Jauhemaksapihvit
300g jauhettua maksaa
300g perunoita
sipuli, muna, 1tl suolaa, valkopippuria
Raasta tai muussaa perunat ja sipuli, lisää maksa, muna ja mausteet. Paista pannulla paksuhkoja pihvejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti