Joskus sitä ylittää itsensä

Itsenäisyyspäivänä tiedustelin lahjavinkkejä kummipojalle. Jo aiemmin oli minulta toivottu tilkkupeittoa, jota en vielä ollut ehtinyt tehdä ja toisaalta kunnollista ideaakaan ei ollut vielä siihen syntynyt. Toive esitettiin uudelleen ja ajattelin etten kyllä mitenkään ehdi sellaista tehdä. Aiemmin olen tehnyt kyllä isojakin tilkkupeittoja, mutta ilman deadlinea. Aikaakin niihin olen saanut menemään useita kuukausia parhaimmillaan. Ajattelin siis, ettei ole mahdollista ehtiä tekemään oikean kokoista peittoa. Mutta sitten ajattelin, että teenpä kuitenkin, kun lomakin alkaa. Idea lähti muodostumaan ja materiaaleja nurkista löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Sarjatyönä leikattu ja vauhdilla ommeltu peitto näytti valmistuvan käytännössä parin illan ja kahden kokonaisen päivän työnä, kunnes tyrin reunan kanttauksen klo 2 yöllä ja koko homman valmistuminen lykkääntyi kokonaisella päivällä. Reunan viimeistely aiheutti aika paljon aggression purkauksia ja syöminenkin unohtui. Ompelukokemus oli hyvin intensiivinen, ehkä jopa lähellä flow-tilaa. Kun viimein peitto valmistui, tuntui, että olisin palannut pitkältä matkalta. Peitto ehti jouluksi ja muutaman kuvan saimme kaikessa sekamelskassa otettua. Toivottavasti reuna kestää!

Hyvää joulua!

Kesällä nikkaroimamme yrttikeinu on jouluasussa. Pienet joulutähdet ovat sitten ihania. Hyvää joulua kaikille blogin seuraajille ja täällä tänä vuonna poikenneille!

Kuinka perustaa viljelypalsta kerrostaloyhtiön pihaan?

Tulin juuri mielenkiintoisesta kokouksesta. Joku muukin pihassamme oli ajatellut samaa kuin minä, mutta ollut kuitenkin niin aktiivinen, että pisti toimeksi. Muutama viikko sitten saimme viestin postiluukusta, jossa kysyttiin kiinnostuneita mukaan perustamaan puutarha suuren kerrostaloyhtiökompleksimme pihaan. Tietenkin menimme paikalle. Yllättäen olimme kahden vuoden puutarhakokemuksellamme suorastaan konkareita. Viestejä puuhamies oli jakanut 500 ja paikalla meitä oli ... neljä. Yhdeksän muuta oli ilmoittanut kiinnostuksensa. Taloyhtiöllä on valtava sisäpiha, josta iso osa on aika käyttämätöntä aluetta ja näkisin alueella potentiaalia esimerkiksi tyylikkääseen laatikkopuutarhaan, jollainen on Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Helsingin serkkuni asuu kerrostaloyhtiössä Viikissä, joka tietääkseni tarjoaa kaikille asukkaille mahdollisuutta puutarhapalstaan, joten miksei meilläkin?

Niin, miksei meilläkin? Asia voi olla monimutkainen. Taloyhtiöitä yhteisesti vuokratulla tontilla on viisi. Voi olla, että tarvitaan kaikkien osakkaiden lupa viidestä eri taloyhtiöstä. Toisaalta asia saattaa hoitua suhteellisella enemmistöllä yhtiökokouksessa. Laki ei ole asiassa kovin tarkka, yhtiöjärjestys saattaa tarkentaa asiaa. Varsinaista lakia nimeltä "Perunain viljelys taajamassa yhteiskäyttöalueella" ei ole laadittu. Yhtiökokouksen osanottajamäärä ei kuitenkaan viime aikoina ole ollut suuri, ehkä päätäntävaltaiseen kokoukseen tarvitaan esimerkiksi 2/3 osakkaista paikalle... Jos yhtiö yksin voisi päättää asiasta, sen tulisi kaiketi tarjota kaikille osakkaille mahdollisuus palstaan. Siis pitäisi olla 500 palstaa.

Mikäli palsta sijaitsisi vain kaupungin alueella, kaavoitusasiat voivat tulla esteeksi, koska nämä alueet olisivat kaupunkilaisten yhteiskäyttöaluetta. Hoituisikohan asia kansliapäätöksellä? Kaupungilta on kysyttävä lupa kaiketi joka tapauksessa, koska yhtiö vuokraa tonttia kaupungilta. Isännöitsijätuttava heitti ilmaan sellaisen sanan kuin maankäyttölain toimenpidelupakynnys, mutta liittyyköhän se tämän kokoiseen projektiin?

Siinä tapauksessa, että nämä asiat saataisiin järjestettyä olisi tarve organisoitua. Tarvitaan jonkin verran rahallista panostusta, talkoohommia, maan muokkausta, vesi- ja jätehuoltosuunnitelma ja hyvät kelit. Sekä useita innokkaita viljelijöitä!
Kahden vuoden kokemuksella kahden palstan alullepanosta en voi kyllä itseäni kutsua ekspertiksi, mutta kyllä se aloitus on ilmankin kaikkea tuota edellä puhuttua aikamoista hommaa. Saapa katsoa mitä saadaan aikaiseksi!

Kesävaatteita talven keskelle

Ihastuttavia kankaita säälittää joskus leikata, mutta vielä isompi sääli olisi jättää leikkaamatta. Viime talvena hankkimaani Amy Butlerin kangasta pidin pitkään näytillä pinon päällimmmäisenä ja mietin mitä siitä lopulta tekisin. Alusta asti oli selvää, että siitä tulisi vaate ja lopulta kangas halusi olla hame. Kaikki tykötarpeet, ylijääminä muista ompeluksista ja purkuhommista löytyivät, kun ompeluvimma iski. Kaavana oli hyväksi testattu hameen kaava Ottobre Designilta 5/2007. Lopputulos miellyttää, mutta vielä kertaakaan en ole sitä pitänyt,kun ei se oikein sovi vallitsevaan säähän.


Paita taas... Se on vähäsen sellainen matkamuistopaita. Kangas ja napit ovat eräitä hankintojani Kankaanpäästä, jossa olin kurssilla kesällä. Luin silloin ruotsalaista Lantlivia ja lehdessä oli kuva, jossa oli söötti kesäpaita ja haalarit.


Kävi niin kuin monesti, eli tuumasin, että kiva paita, osaanpa tehdä tuollaisen itsekin, kunhan vaan tarpeet löytyvät. Käytin paitaan pitkäaikaista suosikkikaavaa v. -97 Burdasta, tosin ikinä en ole mallia ihan sellaisenaan toteuttanut, monilla muilla tavoilla kylläkin. Nyt muokkasin siihen nappilistan. Kuvan haalarit puolestaan taitavat jäädä haaveen asteelle. Eikun vaan kesää odottamaan...

Kurssijuttuja

Punonta-kurssilla sain pari ihan mukavaa juttua aikaiseksi. Rottingin kanssa oli aika hauska puuhastella ja se totteli kokematontakin punojaa. Tein tarjottimen, joka on kuvassa ilman kattausta. Pohjana on ohut vanerilevy, joka piti vannesahata oikean muotoiseksi ja porata sen reunaan reikiä parin sentin välein. Punonta on tehty neljällä rottingilla. Vannesahaa menin käyttelemään ihan kylmiltään, mikä kyllä aika lailla hirvitti.


Toinen kurssilla valmistunut työ oli kaaospunottu lampunvarjostin, jossa varsinaisia sääntöjä siinä punonnan suhteen ei ollut. Ostin kirpparilta vanhan lampun muutamalla eurolla ja otin siitä pois muovisen varjostimen päällisen. Alta paljastui ihan kelpo kehikko. Lampusta tuli kivempi kuin odotinkaan!

Messuähkystä toipuminen

Odotin hartaasti tämän vuoden Suomen Kädentaidot -messuja. Eilen odotus täyttyi. Tämä oli jo kolmas kerta peräkkäin, kun säntäsin sinne tukka putkella kojuja koluamaan lukuisten muiden kanssa. Jälleen siellä oli toki aika paljon samoja juttuja kuin edellisinäkin vuosina. Eniten minua on kiinnostanut etsiä uusia materiaaleja ja siinä messut onnistuivat jälleen minun kohdallani. Oikeastaan on aika vaikea olla onnistumatta, kun useat kiinnostavat lankamyyjät ovat saman katon alla kotikaupungissa. Vastaanottokykyni loppui kuitenkin kirjatiskillä pyörimisen jälkeen. Paikoin tunnelma oli kuin Hulluilla päivillä, ja kaiken paljoudesta iski messuähky ja tänään on melkoinen väsy, joka pitäisi saada selätettyä ennen työviikon alkua.

Tämän vuoden suosikkilöytö on ehdottomasti Honkarinteen Lammastilan luomutuotantona tehty villalanka kauniissa väreissä.

Noro-sukat

Lanka: Noro Kureyon Sock
Puikot: 2,5mm bambut
Valmistuneet helmikuussa 2009.


Viime tammikuussa esittelin lankaostoksia ja tässä on yhdet sukat, jotka niistä langoista tein. Silloin postaamassani kuvassa oli tämä lanka puikoilla, mutta hermothan siinä sitten meni niiden metallisten Addin 2,0 mm puikkojen kanssa. Ne tippuivat työstä koko ajan, kilinä vaan kävi. Bambupuikoilla meni paljon paremmin ja sain langankin tottelemaan. Jaoin kerän osiin, jotta saisin raidat menemään suunnilleen samassa rytmissä. Toisellakin tavalla tulee kivoja sukkia.

Aloitin sukat kärjestä. Se tuntuu tällä hetkellä hyvältä tavalta tehdä sukkia. Noro-raitoja on nähty aika paljon Ravelryssä ja blogeissa. Se on minusta viehättävin tapa käyttää Noroa, jostain syystä sellaisenaan lanka ei niin paljon säväytä. Olen yrittänyt tiirailla kuinka monta kerrosta eri neulojat ovat raitoihin neuloneet. Minä neuloin kaksi kerrosta, koska jos neuloisin yhtään enemmän per raita, olisi ehkä katkaistava lanka... Vielä olisi toinen kerä eri Noroa tallella. Aloitin siitä polvisukkia ilman raidoitusta, mutta purin ne kun eivät miellyttäneet.

Blogimaailmassa on vellonut keskustelu eräiden Noro-tyyliin värjättyjen lankojen meikäläisen valmistajan touhuista. Pienimuotoisen pr-katastrofin aineksia siinä on kyllä. Kävin minäkin nimeni vääntämässä kyseiselle yritykselle menevään adressiin, koska siinä oli hyviä toiveita. Olen itsekseni pohtinut sen jälkeen, mikä niin kiihdyttää yleisöä. Onko neulojilla käyttämiään lankoja kohtaan poikkeuksetta voimakas tunneside ja siksi reaktiot, jos kotimainen perinteinen valmistaja töppäilee? Monet ovat varmasti aloitelleet neulojan uraa kansallisromanttisessa hengessä Jukolan veljesten kanssa. Toisaalta kaikenlainen luvaton kopiointi on luovalla alalla aika lyhytnäköistä touhua yritykseltä. Toisaalta monet muutkin kopioivat, ehkeivät sitten niin peittelemättömästi kenties...